Kuplassa
Viimeisten viikkojen aikana olen ollut flunssakierteessä. Tauti ei vain ole ottanut hellitäkseen. Ajattelin, että flunssa paranisi itsestään jos en välittäisi siitä. Mutta eihän se flunssa parantunut niin helposti, vaikka kuinka olin niin toivonut. Lopuksi olin aivan rättiväsynyt. Toipuminen kestikin odotettua kauemmin, se vaati enemmän lepoa kuin olin aluksi suunnitellut. Jouduin kiltisti lepäämään räkäpapereineni viikon ajan ennen kuin olo helpotti. Poikani vihjaili varovasti että ’Mikä sua oikein vaivaa? Näytät ihan itkevältä Angry Birdiltä!’ Olin täysin samaa mieltä. Nokkani ja silmäni valuivat taukoamatta.
Huomasin myöhemmin kun puhuin ystävän kanssa, että olin ollut ’flunssakuplassa’. Olin pysytellyt sisällä, kotosalla, monta päivää. Se oli oma valinta ja tarpeellinen sellainen. Tulin ajatelleeksi, että vietämme aikaamme erilaisissa kuplissa joihin päädymme joko omasta tahdosta tai pakosta. Ne voivat olla joko hyviä tai huonoja kuplia.
Rakastuneena huomaat olevasi vaaleanpunaisessa kuplassa. Kaikki tuntuu helpolta, lämpimältä ja iloiselta. Kutkuttava, mielyttävä olotila, joka saa sinut hymyilemään. Rakastuneena haluat viettää mahdollisimman paljon aikaa ihastuksesi kohteen kanssa. Eihän silloin tarvitse lepoa juuri ollenkaan! Onpa outoa! Jos itse olet rakkauskuplassa, nauti siitä täysin siemauksin 🙂
Toinen mielyttävä kupla on ’kirjakupla’. Itse en voi kuvitellakaan päivää, jolloin en lukisi kirjaa. Lukeminen on rentoutumiskeino, joka on kuulunut elämääni ihan lapsuudesta asti. Kuuluin silloinkin kotikyläni kirjaston vakioasiakkaihin. Muistan jopa lapsuusaikaisen kirjastokorttini numeron ulkoa: 1789. Muistan kuinka isä kuskasi meitä, minua ja veljiäni, kirjastoon. Palattuamme istuimme keittiön pöydän äärellä, selailimme Marsupilamia, Niilo Pielistä, Lucky Lukea ja Viisikkoa. Sarjakuvia selaillen, popcornia naposteltaen nautimme onnen hetkistä! Nykyään, kun luen Viisikon seikkailuista pojalleni, koen juuri samankaltaisia onnen hetkiä kuin lapsuudessakin. Poikani ja minä viihdymme kahdestaan ns. ’kirjakuplassa’.
Vähemmän miellyttävä kupla, johon voi joutua, haluaisin kutsua ’uupumiskuplaksi’. Omalta osaltani jouduin nimittäin tällaiseen. Yritin pakottaa itseni jaksamaan monta vuotta mutta lopulta löysin itseni uupumiskuplasta. Näin jälkikäteen ihmettelen miten ihmeessä en huomannut että olin uupumassa. Niin siinä kuitenkin kävi. Pakotin itseni jaksamaan. Synkillä hetkillä lohdutin itseäni ajattelemalla että ’yritän selvitä tästä, eiköhän se tilanne siitä rauhoitu…’ Lopuksi jouduin kuitenkin rauhoittumaan, tuli tauon aika. Oma taukoni alkoi kun työrupeamani sijaisena loppui juuri ennen kesälomaa. Vasta silloin tajusin kuin väsynyt olin ollut. Luulin kuitenkin että tilanne helpottuisi itsekseen, olinhan lukenut kuvalehdistä uupuneista ja heidän toipumistarinoistaan. Parissa kuukaudessa olisi mahdollista toipua.
Näin ei kuitenkaan käynyt omalla kohdallani. Kesän läpi jaksoin jotenkuten poikani ansiosta. Mutta syksyn saapuessa kun poikani aloitti koulun, huomasin käpertyneeni uupumiskuplaan. Häpesin työttömyyttäni (vaikka en luultavasti olisi pysynyt tekemäänkään töitä). Vältin ihmisiä (erityisesti päiväsaikaan), koska en jaksaisi vastata kysymyksiin, joita arvelin heillä olevan. Olin kuin varjo, kiertelin talossa varjoja sammuttaen, ’kunhan ei kukaan huomaisi, että olen kotona’… Jonkin ajan kuluttua pyysin apua viisaalta ja kärsivälliseltä henkilöltä, joka onneksi pystyi auttamaan minua. Uskaltauduin vähitellen varovasti ryömimään kuplastani. Oletko itse joutunut tällaiseen kuplaan? Usko pois, kyllä sinä selviät! Et ole yksin. Mutta toipuminen vie oman aikansa. Se vaatiikin oman aikansa. Ehkä hyvä niin?
Lopuksi kertoisin lyhyesti vielä yhdestä kuplasti, rentouttavasta sellaisesta. Rentoutuskuplassa näet kuvia, kuuntelet puhujaa tai musiikkia, voit jopa saada vastauksia kysymyksiisi. Rentoutusta seuraava tunne se vasta mahtavalta tuntuu!
Kommentoikaa ihmeessä, kertokaa omista kuplistanne 🙂
Pitäkää hyvää huolta itsestänne!